Jollan Antti Saarnio kertoi tänään yhtiön blogissa, että yhtiö tulee toimittamaan vain 540 tablettia. Jolla tablettien toimitukset ovat jo myöhässä yli puoli vuotta. Blogin mukaan tabletit tullaan toimittamaan helmikuun alusta. Aikaisemmin Jolla on jo toimittanut 121 tablettia, joten kaikenkaikkiaan tabletteja tullaan toimittamaan 661 kappaletta, mikä on vain murto-osa tilatuista.

Muille Jolla tabletin tilanneille yhtiö kertoo palauttavansa rahat. Tilaajat eivät saa kaikkia rahojaan kuitenkaan heti, vaan puolet vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä ja loput vuoden kuluessa, kun yhtiön rahoitustilanne sallii. Saarnio myös toivoo, että tilaajat eivät ottaisi yhteyttä itse Jollan asiakaspalveluun, vaan Jolla ottaa yhteyttä tilaajiin.

Lähde: blog.jolla.com

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

  • Jarski

    Huoh, Jolla tableteista tulee keräilyharvinaisuuksia. Olin jo toiveikas, että voin vielä tabletin saada. Tarkistin tilaukseni, niin olenkin mukana vasta toisessa 1000 kpl early birdissä. Pöh. Pitäkäätunkkinne. Vaihdoin käyttöpuhelimenkin jo toiseen.

  • Pentti Perä

    hyvä kun tuli tieto ei tarvitse odottaa tablettia voi ostaa toisen merkin tabletin

  • Jussi Jämsen

    Mikähän tuo Twitterin listaus oikein oli? Onko siitä selvitettävissä ensimmäisen erän (maksanut 189 €) tilaajien järjestys, siis ketkä ovat ne 540 onnellista jotka tabletin tulevat saamaan?

%d bloggaajaa tykkää tästä:
Advertisment ad adsense adlogger