Se, mikä on uutta, pelottaa.

Tekoälystä puhutaan monessa eri kontekstissa. Potentiaalia on ja käyttökohteita eri toimialoilta varmasti useita satoja. Jopa Suomessa on jo nähty muutamia esimerkkejä siitä, miten tekoälyn avulla saavutetaan hyötyjä. Olen varma, että niitä tullaan näkemään lähivuosina iso liuta lisää.

Työtä vaikeuttaa se, että somessa ihmisen ja teknologian vastakkain asettelu on helppoa. Kärjistämällä saa aikaan keskustelua ja debatointia. Huomion saaminen näillä keinoin on melkein liian helppoa.

Siksi vältän yleistämistä. En halua aiheuttaa riitaa tai möyhöä, vaan haluan arvioida tilannetta tieteen keinoin. Siksi heitänkin pöytään maailman johtavan konsulttitalon, McKinseyn, taannoin tutkimuksessaan listaamat erittäin mielenkiintoiset faktat. Tutkimus keskittyi yhdeksään digitaalisesti kehittyneeseen Euroopan maahan: Belgiaan, Tanskaan, Viroon, Suomeen, Irlantiin, Luxemburgiin, Norjaan ja Ruotsiin.

Faktaa teknologiasta

1. Teknologia luo uusia työpaikkoja

Teknologisesti kehittyneissä maissa teknologia vähensi noin 120 000 työpaikkaa vuodessa 1999 – 2010 välisenä aikana. Samoina vuosina teknologia auttoi luomaan noin 200 000 uutta työpaikkaa vuosittain. Teknologian avulla siis luotiin vuosittain noin 80 000 täysin uutta työpaikkaa. Uusia työpaikkoja syntyi alueille, joita ei voitu kuvitellakaan aiemmin (Datatieteilijöitä tai Digitaalisen markkinoinnin ammattilaisia).

2. Tulevaisuuden työmarkkina on periksiantamaton ja tuottava

Digitaalisen teknologian mahdollistama automaatio ja tekoäly nostavat työn tehokkuutta. Vuositasolla tämä voi tarkoittaa näiden yhdeksän maan bruttokansantuotteelle noin 1.2 % vuosittaista kasvua 2030 vuoteen asti.

Automaation tieltä väistyvät työpaikat ja -tehtävät kerryttävät noin puolet arvioidusta tuotosta. Toinen puolikas tulee täysin uusista työpaikoista ja – tehtävistä, palveluista ja mahdollisista uusista innovaatioista. Myös useat kasinot käyttävät tekoälyä, Nopeampi Casino ja paremmat tekoälyt.

3. Normaalia tiheämpi työnkierto, vähemmän teknologian aiheuttamaa työttömyyttä

Jatkossa työpaikkoja voi hävitä jopa noin 300 000 kappaleen vuosivauhtia. Tekoälyn ja automaation avulla on kuitenkin mahdollista että uusia työpaikkoja syntyy vuosittain noin 320 000 ilman, että palkkataso tai työtunnin muuttuisivat.

Yksi kolmannes uusista työpaikoista voi syntyä täysin uusiin työn kategorioihin. Kaksi kolmasosaa työpaikoista voi tulla olemaan työn muunnoksia tai työtehtävien evoluutioita.Olen siitä varma, että tulevaisuudessa menestyjät tukevat paikallisia AI- ja automaatioekosysteemejä. He rohkaisevat kokeiluihin, talenttien kasvattamiseen sekä käyttävät anteliaasti resursseja tutkiakseen uusia mahdollisuuksia. Viimeiseksi menestyksen kulmakiveksi nostaisin kouluttamisen ja koulutuksen, jonka avulla kehitetään tulevaisuuden taitoja ja luodaan laaja pooli talentteja ja osaajia.

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: