Internetin käyttämisessä niin puhelimella kuin muillakin laitteilla liittyy erinäköisiä riskejä. Netissä surffaavia tahoja valvotaan ja verkon käytöstä kerätään jatkuvasti tietoa surutta hyödynnettäväksi.

Kerätyllä tiedolla löytyy myös valtavat omat markkinansa, joissa eri yritykset kiivaasti käyvät kilpailua käyttäjien tiedoista mainostamistarkoitusperällä. Tämä asia on edelleenkin näin, vaikka kovalla kohulla saapunut GDPR-pykälä (General Data Protection Regulation) – eli Euroopan unionin yleinen tietosuoja-asetus, on tuonut internetissä operoiville toimijoille omat haasteensa yksityishenkilöiden tietojen keräämiseen ja säilyttämiseen.

Valvonnalta ja tarkkailulta voi kuitenkin suojautua

Yksityinen taho eli ns. luonnollinen henkilö voi suojautua häneen kohdistuvalta valvonnalta VPN:n eli (Virtual Private Network) avulla. Tämän virtuaalisen erillisverkon avulla internetin käyttäjä voi häivyttää omaan laitteeseen yksilöidyn IP-osoitteen. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että internetin käyttäjää yksilöivä “numerosarja” eli osoite piilotetaan, jolloin laitetta ei voida tunnistaa.

Lisäksi VPN salaa käyttäjänsä paikkatiedot, jolloin hänen fyysistä sijaintiaan ei voida paikallistaa. Virtuaalinen erillisverkko estää jopa palveluntarjoajaa näkemästä VPN-yhteyttä käyttävän henkilön verkkoliikenteen.

Miten VPN-palvelua saa hyödynnettyä älypuhelimessa?

VPN-palveluja löytyy markkinoilla monissa erilaisissa muodoissa. Omaan puhelimeen on monien vertailuiden mukaan helpointa valita sovellus. Sovelluksissa voi löytyä paljonkin erilaisia eroja, mutta ehkä suurin ero tulee VPN-sovelluksissa esiintyvien maksullisuuksien ja ilmaisversioiden välillä.

Sovelluksia on helppo asentaa puhelimeen kunkin käyttöalustan sovelluskaupasta, kuten Google Play -kaupasta tai App-storesta. Lisäksi esimerkiksi pienemmilläkin puhelinvalmistajilla, kuten Jolla-puhelimella voi yhtä helposti asentaa Androidiin saatavia sovelluksia Jolla-kaupasta.

Sovellusten välillä oleva maksullisuus ja maksuttomuus heijastuu aikalailla suoraan mainontaan. VPN-palvelusovellusten ilmaisversioissa voi mainonta olla nimittäin räikeästikin käyttäjän riesana. Tämä tulee isosti esiin, jos vertaa miltei mainontavapaisiin maksullisiin versioihin. Niissä käyttäjä voi vapaasti käyttää sovellusta ilman jatkuvia keskeytyksiä ja pakollisia mainosvideoiden katselua.

Maksullisen VPN-palvelun hinta pyörii yleisesti ottaen 10 euron kuukausitasolla. Suosituimpia palveluita ovat NordVPN ja Cyberghost.

Miten VPN-yhteyttä oikein käytetään älypuhelimella?

VPN-sovellusten käyttäminen on erittäin helppoa. Sovelluksen lataamisen jälkeen käyttäjän tulee asentaa sovellus puhelimeen ja rekisteröityä palveluntarjoajan tilaajaksi. Tämä vaihe tulee tehdä riippumatta siitä, onko kyse maksullisesta vai ilmaisversiosta.

Seuraavaksi vuorossa on sovelluksen avaaminen ja VPN-palvelun käyttöön ottaminen. Lopuksi käyttäjä muodostaa yhteyden joko palveluntarjoajan tai haluamaansa palvelinsijaintiin. Näiden lyhyeiden vaiheiden jälkeen on mahdollista käyttää nettiä huoletta haluamallaan tavalla. Huomion arvoista on, että VPN-yhteys voi hidastaa netin nopeutta. Netin nopeuden voi helposti testata tästä.

Mitä muita hyötyjä VPN-palvelusta voi käyttäjälleen olla?

VPN-palvelu tarjoaa käyttäjälleen turvallista, yksityistä sekä runsaampaa netin käyttöä. Näin ollen muiden kuin oman internetin käyttäminen esimerkiksi erilaisten vieraiden tai julkisten Wifi-verkkojen tai hotspot-yhteyksien kanssa on turvallisia käyttää.

Yksityisyys on samalla kunnossa, koska koko verkkoliikenne on salattu ulkopuolisilta tahoilta. Tällöin käyttäjä on turvassa kaikenlaisilta henkilökohtaisten tietojen keruulta sekä kohdentamisyrityksiltä.

Internetin käyttö on myös käyttäjälle kattavampaa, sillä VPN:n avulla on käytössä kaikki sellainen sisältö, joka olisi sensuurin tai muiden estojen vuoksi evätty esim. kasinopelit. Saatavilla on lisäksi sellainen sisältö, joka olisi käytettävissä vain tietyissä valtioissa.

Viimeisen kohdalla puhutaan siis erilaisista maaestoista, jolla halutaan sulkea maan rajojen ulkopuolelta tulevia käyttäjiä tiettyjen sisältöjen ulkopuolelle. Hyvänä esimerkkinä toimii esimerkiksi kansainväliset urheilutapahtumat. Kyseinen sisältö saattaa olla estetty monien erilaisten oikeuksien vuoksi useissa maissa.

VPN tuo siis internetin käyttöön puhelimessa täysin uuden ulottuvuuden

VPN avulla internetin käyttäjän on mahdollista olla turvassa niin hakkereilta kuin muiltakin tiedonkalastajilta ja viruksilta. Lisäksi VPN-puhelinsovellukset ovat hyvinkin helppokäyttöisiä ja siten myös vaivattomia. Sovelluksen avulla internetin käyttäjällä on mahdollisuus saada haltuunsa myös maaestojen vuoksi estettyä materiaalia.

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: