Vuosi 2018 alkaa kääntyä jo kohti loppua, joten on hyvä aika ottaa katsaus siihen, millaisia uutuuksia se on meille mobiilipelaajille tuonut. Viime vuosina mobiilikasinot ovat muuttuneet yhä enemmän selainmuotoisiksi, eikä ladattavia sovelluksia enää mainosteta yhtä paljon kuin ennen. Toki poikkeuksiakin on, mutta uskomme tilanteen kehittyvän jatkossakin enemmän siihen suuntaan, että mobiilioptimointi tehdään nimenomaan selaimeen.
Mielenkiintoisena faktana voidaan muuten mainita, että mobiilipelaajat ovat jo nykyään useimmilla nettikasinoilla se suurin asiakasryhmä. Ei siis ole ihme, että juuri nyt likimain kaikki kasinot tuntuvat panostavan mobiilikasinoihin.

Näin kasinot valittiin

Vaikka kaikki panostaisivatkin mobiilikasinoihinsa, niin vain yksi voi olla paras. Tai no, tässä tapauksessa valitsimme mukaan kolme parasta mobiilikasinoa vuonna 2018, mutta nostimme silti yhden ylitse muiden. Teimme vertailua kasinoista käyttäen hyödyksemme asiaan vihkiytynyttä sivustoa Casinowings.com. Poimimme mukaamme kaikki suomenkieliset kasinot, joilla on lisenssi EU:n sisäpuolella. Ilman kyseistä lisenssiä voitoistaan joutuu nimittäin maksamaan Suomessa veroa, mikä tuskin on kenenkään mieleen.

Yksi tärkeimmistä valintakriteereistä oli kasinoiden toimivuus erilaisilla mobiililaitteilla. Valitsimme joukkoon ainoastaan sellaisia nettikasinoita, jotka eivät ole optimoineet sivustoaan vain yhden valmistajan laitteille tai yhdelle käyttöjärjestelmälle. Kaikilla alla olevilla kasinoilla voi pelata vaikka Jolla C -puhelimella, ja ne soveltuvat muutenkin likimain kaikilla mobiililaitteilla käytettäviksi aivan antiikkisimpia vempaimia lukuun ottamatta.

LeoVegas – ykkönen mobiilissa vuodesta toiseen

LeoVegasin brändi alkaa olla todella tuttu Suomessakin, ja entistä tutummaksi se käy tänä vuonna ainakin brittifutiksen ystäville. Tämä parhaan mobiilikasinon palkinnon useita kertoja pokannut huippukasino on nimittäin solminut sponsorisopimuksen kahden Championshipin ”suomalaisseuran” eli Teemu Pukin Norwichin ja Marcus Forssin Brentfordin kanssa. Kyseessä on melkoinen satsaus mille tahansa nettikasinolle, mutta myös täydellisen sopiva peliliike hiljattain sivustolleen vedonlyönnin lisänneelle LeoVegasille.

Jos olet pelannut joskus LeoVegasia paremmalla mobiilikasinolla, niin onnittelut siitä – elät todennäköisesti jossakin rinnakkaisuniversumissa. Emme ole koskaan nähneet näin intuitiivisesti suunniteltua mobiilikasinoa, jonka jokainen nappi, valikko ja banneri tuntuu olevan juurikin oikealla paikallaan. Graafisesti kyseessä ei ole mikään aivan uskomaton sivusto, joka saa muut mobiilikasinot kalpenemaan, mutta eipä se ole tarpeenkaan. Turha graafinen loisto saattaisi vain hidastaa sivustoa, jonka valtteihin kuuluu myös nopeus. LeoVegas on mobiilikasinoiden ykkönen tänäkin vuonna.

Mr Green – perinteinen sivusto on nyt entistä parempi

Mr Green ei ole koskaan tullut tunnetuksi erityisesti mobiilipuolestaan, vaan sen menestyksen salaisuutena on ollut viihdyttävä brändi. Sivustolla seikkailee tyylikäs vihreä herrasmies, eli itse Mr Green, jota kasinosivusto on käyttänyt paljon markkinoinnissaan. Herra Vihreän rooliin on palkattu alan tilaisuuksissa jopa monia pitkänhuiskeita nuorukaisia, jotka sattuvat muistuttamaan aikoinaan suunnittelupöydällä syntyttä virtuaalista brändilähettilästä.

Nyt Mr Green tuntuu käyvän läpi vähän samanlaista kasvojenkohotusta kuin LeoVegaskin. Aiemmin pelkkänä nettikasinona tunnettu sivusto on panostanut myös vedonlyöntiin – ja tietenkin mobiilipeleihinsä. Nyt Mr Greenin uusittu nettisivusto toimii erinomaisesti laitteella kuin laitteella. Erinomaiset sijoitetut valikot, loistava live-vedonlyönti mobiilissa sekä pikapikaa vastaava live-chat ovat vain muutamia niistä vahvuuksista, joiden ansiosta Mr Green on toinen vuoden 2018 parhaista mobiilikasinoista.

Unibet – suomalaisten suosikki porskuttaa edelleen

Unibet on yksi niistä peliportaaleista, jotka ovat panostaneet mobiilipeleihin jo pitkään. Nykyään sivustolta löytyy peräti neljä erilaista mobiilisovellusta: yksi kasinolle, yksi vedonlyöntiin, yksi pokeriin ja vielä yksi ainutlaatuinen sovellus nimeltä Hockey Expert. Monelle tässä saattaa olla jo vähän liikaakin ladattavaa, mutta Unibetin kohdalla ratkaisun ymmärtää hyvin – sivusto on niin laaja, että kaikki peliryhmät samassa sovelluksessa olisi ollut hankala toteuttaa.

Jos sovellusten lataaminen ei haittaa, on Unibet edelleen mobiilikasinoiden parhaimmistoa. Kaikki tavalliset pelit ovat saatavilla myös mobiilissa, ja mobiilipelaajille annetaan silloin tällöin omia erikoistarjouksia, jotka kannustavat pelaamaan entistä enemmän. Hockey Expert -sovellus osoittautui ihan mainioksi sekin, sillä sen kautta lätkäfanit voivat tutkia lajin tilastoja vedonlyönnin näkökulmasta todella monipuolisesti.

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä:
Advertisment ad adsense adlogger