Vuosi 2018 oli kryptovaluutoille aikamoista vuoristorataa ja niihin sijoittaneille viime vuosi oli surua ja hymyä. Viime vuoden aikana krptovaluutat näki niin aallonpohjan, kuin myös aallonharjan. Suursijoittajat eivät notkahduksista häiriintyneet, mutta piensijoittajat menettivät paljon rahaa, myymällä portfolionsa huonoon aikaan isolla tappiolla. Kryptovaluuttamarkkinat ovat vielä pienet ja niitä manipuloidaan jatkuvasti, joten rajuja nousuja ja laskuja tullaan näkemään myös tänäkin vuonna paljon. Nyt katsastammekin mitä kryptovaluutoille tulee tapahtumaan vuonna 2019 ja mitkä ovat suosituimpia kryptovaluuttoja.

1.BITCOIN

Varmasti jokainen on kuullut joskus jonkun puhuvan Bitcoineista. Bitcoin onkin tällä hetkellä suosituin ja ehkä vähiten ailahteleva kryptovaluutta. Bitcoin koki myöskin viime vuonna paljon ailahtelevuutta, mutta ei lähellekkään niin paljon, kuin muut kryptovaluutat. Ajankohtainen Bitcoin kurssi kannattaa katsoa muutamia kertoja viikossa ja siihen löytyy netistä todella monia eri sivuja.

Tällä hetkellä Bitcoin kurssi on osoittanut taas vahvistumisen merkkejä viime vuoden pohjanoteerauksesta huolimatta. Tämä on osoitus siitä, että Bitcoin kiinnostaa jälleen ja jotkin piensijoittajat ovat sen taas löytäneet. Bitcoin on myös juuri se kyrptovaluutta, minkä sijoittajat yleensä ensimmäisenä ovat valmiita ostamaan.

Suomesta Bitcoineja voi ostaa monista eri nettisivstoista, mutta suurin osa niistä on ulkomaalaisia.

2.ETHEREUM

Ethereum on platform-kategorian projekti, ja natiivivaluuttana toimii Ether token. Vuonna 2017 alkanut ICO-buumi räjäytti Ethereumin suosion, mutta sen suosio on nyt sulanut ICO-kuplan puhjettua viime vuonna. Ethereum on tällä hetkellä pahoissa vaikeuksissa vanhan teknologiansa vuoksi. Ethereum on alusta älysopimuksille, kuten ICO ja Dapps.

Sijoittamista platform-kategorian projektiin, kuten Ethreum on mietittävä samalla tavalla, kuin sijoittaisi matkapuhelinkäyttöjärjestelmään. Suosiiko Androidia tai iOSia. Näiden arvo nousee, kun niihin suunnitellaan sovelluksia ja tämän vuoksi niistä tulee suosittuja. On vaikea sanoa mihin suuntaan Ethereum tulee tänä vuonna menemään, se riippuu siitä suosivatko kehittäjät sitä vai kymmeniä muita sen kilpailijoita.

3.LITECOIN

Litecoin on myös yksi jo pitkään kryptovaluutta markkinoilla ollut kryptovaluutta. Sen tunnuslause onkin ollut kauan ”If Bitcoin is digital gold, Litecoin is digital silver”. Litecoin onkin, kuin Bitcoinin pikkuveli. Se on vain hieman nopeammin trasnaktiot suorittava versio Bitcoinista.

Litecoinin perusti Charlie Lee ja hän olikin yksi kryptomaailman pidetyimmistä henkilöistä. Vuonna 2017 hän jätti Litecoinin ja myi suurimman osan omistamistaan Litecoineista aallon harjalla, joka sai sosiaalisen median kiehumaan ja syyttämään häntä Pump & Dump operaatiosta.

Litecoin on todella suosittu kryptovaluutta ja sillä on todella monia puolestapuhujia. Myös suomessa se on kerännyt paljon huomiota. Sen maailmanvalloitusta on odotettu jo kauan ja vuonna 2019 se on lähempänä kuin koskaan ennen

4.EOS

EOS on yksi ns. Kolmannen sukupolven platformeista, eli käytännössä uudempi versio jo edellä mainitusta Ethereumista. EOS onkin suurimman ICO-potin kerännyt platformeri. EOS projektin taka-alalla toimii Brock Pierce, joka on toisten mielestä Krypto-Jeesus ja toisten mielestä yksi alan suurimpia huijareita. Myös yksi Steemin perustajista Dan Larimer on yksi suurimmista EOS guruista. EOS on todella suosittu Aasiassa. Myös sosiaalisessa mediassa on paljon EOS puolestapuhujia, jotka yrittävät saada sen kurssia nousuun.

Kryptovaluuttoihin sijoittaminen voi olla uhkapeliä kuten nettikasinoilla

Maailmasta riittää varmasti jokaiselle oma kryptovaluutta, johon tutustua ja loppu peleissä jopa
sijoittaa. Piensijoittajille kryptot voi olla oikein hyvä tulonlähde, jos osaa lähteä matkaan oikeaan
aikaan. Kryptovaluuttoihin sijoittaminen on kuitenkin erittäin riskialtista ja aina kannattaa pitää sama mielessä kuin esimerkiksi nettikasinoilla pelatessa, sijoita vain sen verran kun olet valmis hymyssä suin häviämään. Mikäli haluat yhdistää nämä kaksi harrastusta löytyy jo vanhoja sekä koko ajan tulee uusia nettikasinoita, joissa voit pelata kryptovaluutoilla. Näitä nettikasinoita voit etsiä esimerkiksi Bonusetu.com sivustolta.

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: