Jollan henkilöstöön tutustumisessa olemme päässeet jo hyvään vauhtiin. Tässä haastattelussa tavataan Jollan ”Product Chief” Annika Hautamäki. Annika kuvaa itseään ikiliikkujaksi, joka liikkuu tällä hetkellä pääosin Tampereella. Voit lukea Annikan haastattelun kokonaisuudessaan seuraavalta sivulta.

JollaSuomi: Kuka olet ja kertoisitko hieman historiaasi.

Annika: Olen Lahdesta tai oikeastaan Hollolasta kotoisin oleva ikiliikkuja, joka liikkuu nykyisin pääosin Tampereella. Pohjakoulutuksen elämääni olen saanut urheilusta ja ne virallisen näköiset opintopaperit noudin tietojenkäsittelyopin laitokselta Tampereen Yliopistosta.

Opintojeni jälkeen urapolkuni on kulkenut Tiedonhallinnan (nykyinen Solteq) kautta Nokialle. Ensimmäiset viisi Nokia-vuotta olin verkkopuolella matkapuhelinverkon tukiasemien hälytysjärjestelmien ohjelmointi- ja määrittelytehtävissä. Olen siis joskus todistettavasti osannut C++ -ohjelmointia! Verkkopuolelta siirryin puhelinpuolelle samoihin aikoihin, kun Nokian ensimmäinen kommunikaattori 9000 oli kaikkien rakastama kännykkä. Vuonna 2005 löysin itseni uusien haasteiden parista 770 Internet-tabletin tuotepäällikkönä OSSO-organisaatiossa. OSSO/Maemo/Meego-urapolulla olen jättänyt sormenjälkeni tuotteisiin 770, N800, N900, N950 ja N9.

Viralliselta Jolla-titteliltäni olen ”Product Chief” ja työpäiväni kuluvat pääosin edelleenkin tuotemäärittelyn parissa.

JollaSuomi: Miksi halusit liittyä Jollaan?

Annika: Kun vuonna 2011 Nokia päätti siirtyä Windows Phone -polulle, sanoin tiedotustilaisuuden jälkeen työkavereilleni: “Smile — ei tämä tähän lopu! Parin vuoden päästä homma jatkuu tästä eteenpäin.” Silloin en kyllä ajatellut, että toimiston seinällä kahden vuoden kuluttua lukisi jotain muuta kuin Nokia. Lähdin Nokialta toukokuussa 2012, kun N9-tuote saatiin valmiiksi. Palautin tavarani ja totesin, että nyt on aika tehdä jotain täysin muuta.

Viiden kuukauden kuluttua löysin itseni Jollan toimistolta. Miksi – no, rakastan elämässä erilaisia haasteita ja Jolla tarjoaa varsin haasteellisen ympäristön. Ehkä minun sisälläni myös asuu pieni olio nimeltä MeeGo, enkä vain saanut sitä kipinää sammutettua vaikka hetken vakaasti yritin.

JollaSuomi: Kuinka iso Jollasta voi tulla ja mikä tekee Jollasta seuraavan ison jutun mobiiligenressä?

Annika: Ehkä seitsemän tuumaa 🙂

No siis Jollasta voi tietysti tulla firmana iso, mutta en usko että se on yhdenkään Jollalaisen tavoite tällä hetkellä. Kuten “Join The Movement”-kampanjalla viestimme – me haluamme ihmisten, yritysten ja erilaisten sovelluskehittäjien liittyvän meidän mukaamme tähän uudenlaiseen mobiilimaailmaan, ja haluamme tehdä jotain suurta yhdessä. Uskon, että olemme tehneet seuraavan sukupolven käyttöliittymää, joka sellaisenaan on jo iso juttu. Käyttökokemuksen lisäksi annamme loppukäyttäjälle mahdollisuuden tehdä laitteesta persoonallisen, missä monta aikaisemmin erillään ollutta maailmaa voidaan yhdistää helpoksi ja hallittavaksi kokonaisuudeksi. Sovelluskehittäjät, palveluntarjoajat, artistit ja tulevaisuuden innovaattorit voivat liittyä meidän uudenlaisen maailmamme rakentamiseen Jollan toisen puoliskon avulla (The Other Half). Jolla on siis vain puolet tästä isosta tarinasta.

JollaSuomi: Mikä on parasta Jollalla työskentelemisessä?

Annika: Innovatiivinen ja motivoitunut työilmapiiri, optimisteilla täytetty Jolla. Jokainen työpäivä on erilainen, ja täynnä erilaisia haasteita ratkottavaksi. Tässä työympäristössä harvoin näkee kenenkään niin sanotusti alisuoriutuvan. Jokainen tekee omalla tontillaan pieniä ihmeitä melkein päivittäin.

JollaSuomi: Mikä on mielestäsi kaikkien aikojen paras puhelin? (pois lukien Jolla) 😉

Annika: Olen aina sanonut, että N9 on minun neljäs lapseni – sen parempaa puhelinta ei toistaiseksi ole markkinoilla.

JollaSuomi: Mikä on lempisanasi?

Annika:Smile. Smile. Ei ole niin vakavaa asiaa elämässä, ettei sille voisi hymyillä – edes vähän.

JollaSuomi: Mistä sanasta et tykkää yhtään?

Annika: Tyhmä

JollaSuomi: Jos et työskentelisi Jollalle, niin millä alalla työskentelisit mieluiten?

Annika: Jos en olisi Jollalla, niin varmasti olisin urheilun parissa organisaattorina jossain urheiluseurassa/liitossa, tai sitten nuorisourheilun käytännön hommissa.

JollaSuomi: Mikä on paras asia mobillialalla?

Annika: Uudet tuotteet, uudet teknologiat, erilaiset trendimuutokset mobiililaitteissa ja jälleen kerran se uuden oppiminen.

JollaSuomi: Mikä on sinun mielestä tärkeintä, että mobiiligenre pysyy yhtä vahvana Suomessa myös tulevaisuudessa, kuin se on nyt?

Annika: Usko suomalaiseen tietotaitoon ja kykyyn tehdä menestyviä tuotteita. Suomalaisella sisulla päästään pitkälle tälläkin tontilla!

Kiitoksia Annikalle haastattelusta ja kaikkea hyvää tulevaisuudessa. Muistakaa myös seurata Annikaa Twitterissä: @antsku

Share.

About Author

Mikään meri ei ole liian iso seilattavaksi.

%d bloggaajaa tykkää tästä: